Miksi kulttuuriperintömme suojeleminen ja pelastaminen on oleellista?

1. Koska se on jatkuvassa vaarassa kadota

Viimeisen sadan vuoden aikana Eurooppa on käynyt läpi traagisia historiallisia tapahtumia kuten kaksi maailmansotaa, Jugoslavian sota ja viimeisimpänä sota Ukrainassa, ja niiden vaikutus paitsi ihmiselämään, myös koko Euroopan kulttuuriperintöön on ollut negatiivinen. Lukemattomia historiallisia monumentteja ja satojen tai tuhansien vuosien historian omaavia kaupunkeja on tuhoutunut osittain tai kokonaan, ja sotatraumojen heikentämä väestö on joutunut pakon edessä muuttamaan pois konfliktialueilta ja menettänyt yhteytensä synnynpaikkoihinsa ja niiden kulttuurisiin erityispiirteisiin. Tämä ”juuriltaan lähteminen” on johtanut arvokkaan aineettoman kulttuuriperinnön muuttumiseen tai jopa katoamiseen.

Sodat eivät ole olleet ainoa uhka eurooppalaiselle kulttuuriperinnölle, vaan se on ollut vaarassa myös rauhan aikana sosiaalisen liikkuvuuden ja jatkuvasti muuttuvien yhteiskuntien vuoksi. Siispä sosiaaliset, kulttuuriset ja taloudelliset muodonmuutokset yhteiskunnassa ovat sisältäneet jatkuvia muutoksia ihmisten toiminnassa ja yhteisön jäsenten välisissä suhteissa, modernismin piirteitä on kytkeytynyt jokapäiväiseen elämään, ja yksilöiden ja yhteiskunnan mentaliteetti on käynyt läpi nopean muutoksen. Tätä globalisaation taustaa vasten monet kansanperinteet ja tavat ovat kadonneet, koska perinteisillä yhteisöillä ei ole ollut kykyä vastustaa ulkoisia paineita, eikä niillä ole ollut viranomaisten taloudellista tukea kulttuuriperintönsä säilyttämiseksi.

Myös tekniset ja teknologiset tekijät ovat aiheuttaneet muutoksia paikallisyhteisöissä, jolloin joitain perinteisiä taitoja on kadonnut liittyen kädentaitoihin, maatalouteen, kulttuuritapahtumiin ja sosiaalisiin käytäntöihin, sillä nuorisoa ovat kiehtoneet uudet, modernit aktiviteetit, joista on saanut parempaa palkkaa kuin perinteisistä. Maaltamuutto on johtanut yhteisöjen heikentymiseen, eikä vanhemmalla sukupolvella ole ollut ketään, jolle välittää eteenpäin kansanperinteitä. Mikäli ei ole nuorisoa herättämässä kulttuuriperintöä henkiin, se katoaa.

Sosiaalisista tekijöistä mainitsemme maastamuuton. Monista eurooppalaisista valtioista on nykypäivänä tullut monikulttuurisia ympäri maailmaa tulevan maahanmuuton seurauksena, kun ihmiset moninaisista syistä valitsevat elää muualla kuin synnyinmaassaan. Jatkuva muuttoliike Euroopan mantereen halki tarkoittaa vuorovaikutusta isäntäkulttuurin kanssa ja sellaisten aineettoman kulttuuriperinnön muotojen löytämistä, jotka ovat olleet vain vähän tai ei ollenkaan tunnettuja ennen saapumista maahan. Asenteet ja tavat suhtautua tähän perintöön ovat hyvin tärkeitä perinnön säilymisprosessille. Tärkeää on käsitys jaetusta vastuusta perinnön suojelemisessa, ylpeys, sekä universaalien arvojen ja kohdattujen uusien tapojen ja perinteiden ainutlaatuisuuden ja muinaisuuden arvostaminen. Se, että on avoin kulttuuriperinnön syvälliselle ymmärtämiselle, tarkoittaa sen tärkeyden ja nykypäivän yhteiskunnallisen roolin sekä sen käytännön hyötyjen (koulutus, turismi, talous) ymmärtämistä. (Croitoru, C; Marinescu- Becut, A, 2018).

Valitettavasti perintö on suuressa vaarassa kadota, kun siihen kohdistuu vandalismia, tuhopolttoja, varkauksia ja laitonta kauppaa. Kulttuuriesineiden, varsinkin sellaisten, joilla on perintöarvoa, laiton kauppa kuuluu järjestäytyneen rikollisuuden piiriin. Yhdysvaltojen oikeusministeriön tietojen mukaan taiderikokset ovat kolmanneksi tuottoisinta laitonta kaupantekoa (Charney et al, 2012). Sitä tuottoisempaa on vain huume- ja asekauppa. Lisäksi fundamentalistiset terroristijärjestöt käyttävät antiikkiesineiden myynnistä saatuja tuottoja toimintansa rahoittamiseen (Charney et al, 2012).

Se säilyttää kulttuurillista merkitystä ja perintöarvoja

Kulttuuriresursseista tai tavoista tulee perintöä vain, jos niillä on erityistä arvoa jollekin etniselle ryhmälle, väestölle tai yhteisölle. Nämä arvot kulkevat sukupolvelta toiselle ja nykypäivän ihmisetkin arvostavat niitä. Burra Charterin mukaan “kulttuurillinen merkitys tarkoittaa esteettistä, historiallista, tieteellistä, sosiaalista tai hengellistä arvoa menneille, nykyisille ja tuleville sukupolville. Kulttuurillinen merkitys on paikaan sidottu, sen kudelmaan, ympäristöön, käyttöön, assosiaatioihin, merkityksiin, tallenteisiin sekä läheisiin paikkoihin ja objekteihin”. Arvo on sekä kulttuurillisesti että historiallisesti muodostunut käsite, ja perintö on ”arvollinen käsite” (Harvey, 2001; Pendlebury, 2013). Aineellisesta tai aineettomasta yhteisön kulttuurille ja sivilisaatiolle kuuluvasta elementistä tulee ajan saatossa perintöä, jos se pitää sisällään monenlaisia arvoja, jotka ovat kerääntyneet ajan saatossa ja jotka ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle ja niillä on arvoa nykyisellekin väestölle. Kulttuurillinen arvo tarkoittaa käytännössä niitä syitä, joiden vuoksi jotain kulttuurillista resurssia pidetään erityisen merkityksellisenä perintöobjektina (Pereira Roders, 2011).

”Yhteiskunnat siis säilyttävät asioita, koska niillä on arvoa yhteisön jäsenille” (Caple, 2009) ”ja ne säilyttävät niitä juuri niiden arvojen takia” (Appelbaum, 2007). Perinnöstä puhuttaessa arvot ovat niitä positiivisia tai laadullisia piirteitä, joita jokin ihminen tai yhteisö asettaa kulttuuriobjektille tai -paikalle (Mason, 2002), ja niihin kuuluvat ne käytännöt, legendat ja muistot, jotka muodostuvat usein spontaanisti tai kokeellisesti yhdessä sosiaalisten tai esteettisten arvojen kanssa (Jonhnston, 2017). Positiiviset tai laadulliset piirteet määrittävät sekä “todellisia että potentiaalisia kulttuurillisia arvoja” (Mason, 2002), joita kutsutaan myös ”attribuuteiksi” (Unesco, 2011).

Vaikka “kulttuurilliset arvot” vaihtelevat kulttuurista toiseen, pidetään niin aineellista kuin aineetonta kulttuuriperintöä koko planeetan asukkaiden yhteisenä resurssina, ja tästä syystä sen säilyttäminen, tallentaminen ja suojeleminen on tärkeää, sillä se kuuluu kaikille. Arvo ei ole enää vain jotain kohteellensa synnynnäistä ja jota asiantuntijat ymmärtävät, vaan se on ominaisuus, joka muotoutuu joka hetki uudestaan objektin ja subjektin välillä. Tämän perusteella perintö on pysyvää vuorovaikutusta resurssien ja arvojen sekä menneen ja nykyisyyden välillä (Avrami et al., 2000; De la Torre, 2002). Arvo on myös assosiatiivista siinä mielessä, että se ilmaisee merkityksellisiä yhteyksiä ihmisten, tapahtumien, paikkojen, käytäntöjen, perinteiden, tarinoiden, esineiden jne. välillä.

Tässä on muutamia esimerkkejä perintöarvoista:

• Historiallinen muinaisuus: Osoittaa perinteen iän ja sen, kuinka siihen liittyy historiallisia tapahtumia; tämä arvo luo vakautta, jatkuvuutta ja yhteyttä menneisyyteen, mitkä kaikki ovat erityisen tärkeitä yhteisön tai yksilön identiteetin muodostukselle (Lowenthal, 1975).
• Sosiaaliset arvot: Näkyvät sitoutumisessa ja yhteenkuuluvuuden tunteessa perinteen kanssa.
• Ainutlaatuisuus: Viittaa perinteen erityisyyteen, harjoitettiinpa sitä laajalti tai vain tietyissä yhteisöissä.
• Aitous: Unescon toimintaohjeiden osiossa 82 todetaan kulttuuriomaisuuden täyttävän “aitouden määritelmän” silloin, kun sen kulttuuriarvot näkyvät vilpittömästi ja uskottavasti sellaisissa ominaisuuksissa, kuten ”muoto ja suunnittelu, materiaalit ja ainekset, käyttö ja tarkoitus, perinteet, hallintatekniikat ja -järjestelmät, paikka ja paikannus, kieli ja muut aineettoman kulttuuriperinnön muodot, henki ja tunne sekä muut sisäiset tai ulkoiset tekijät” (Unesco, 2011).
• Kulttuuri-identiteetti: Jollekin kansalle/etniselle tyhmälle/yhteisölle ja sen historialle, perinteille ja tavoille tunnusomainen merkki tietyllä maantieteellisellä alueella. On myös viittauksia alkuperän, kielen, uskonnon, tarpeiden ja tapojen luomaan identiteettiin. (Popescu, A, Biharia, 1978).
• Esteettinen arvo: Viittaa kauneuteen. Esimerkiksi kansallispuvuilla on esteettistä arvoa niiden värien ja perinteisten ommeltujen kuvioiden myötä.

Perinnöllämme (aineellisella ja aineettomalla) on siis runsaasti historiallista, kulttuurillista ja identiteetin kannalta tärkeää arvoa, se säilyttää tietylle yhteisölle ominaisia kulttuurin ja sivilisaation piirteitä, ilmaisee ihmisten tapoja työskennellä ja suhtautua ympäristöönsä, kuvaa heidän suhteitaan, millaisia heidän henkiset uskomuksensa ovat jne. Esi-isiemme jättämällä perinnöllä on myös muistoarvoa, sillä se ilmaisee yhteisön muistoja ja toisintaa tiettyjä käsityksiä menneestä (Varin, s. 22).

Myös Unescon listaamien aineettoman kulttuuriperinnön kulttuurillisen merkittävyyden, aitouden ja yleismaailmallisten arvojen poikkeuksellinen laatu on vaarassa. Osana Dive into intangible cultural heritage! Dive into intangible cultural heritage - intangible heritage - Culture Sector – Unesco -hanketta, Unesco on tunnistanut 46 tekijää, jotka uhkaavat 500:aa suojattua aineettoman kulttuuriperinnön kohdetta. Tutkimuksessa korostettiin riskien yhteisvaikutuksia. Tulokset esitellään liitteessä 1.

Se edistää kestävämmän yhteiskunnan muodostumista

Perintötyön edistämisellä on laajoja sosiaalisia, kulttuurillisia, taloudellisia ja ympäristöllisiä etuja sitä tekeville yhteisöille.

Unesco korostaa viiden aineettoman kulttuuriperinnön osa-alueen yhteyksiä (perinteiset käsityöt; luontoon ja maailmankaikkeuteen liittyvä tieto ja käytännöt; suulliset perinteet ja ilmaisutavat; esittävät taiteet; ja sosiaaliset käytännöt, rituaalit ja juhlat) (Unesco, 2003) sekä kaikkien YK:n jäsenmaiden vuonna 2015 allekirjoittamia kestävän kehityksen tavoitteita (Agenda 2030). (Kuvio 1).

Nämä yhteydet tunnistettiin Dive into intangible cultural heritage! Dive into intangible cultural heritage - intangible heritage - Culture Sector – Unesco -hankkeessa.

Esimerkiksi käsitöillä on eniten yhteyksiä kestävän kehityksen tavoite 8:aan (Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua), 16:een (Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto), 11:een (Kestävät kaupungit ja yhteisö), 12:een (Vastuullista kuluttamista), 17:een (Yhteistyö ja kumppanuus), 4:een (Hyvä koulutus), 5:een (Sukupuolten tasa-arvo) ja 15:een (Maanpäällinen elämä). (Kuvio 2).

Unescon tutkimuksen mukaan myös tanssilla, laululla, kielellä, rituaaleilla, käsityöosaamisella ja teatterilla on tärkeä rooli sosiaalisessa inkluusiossa, runous, tanssi ja perinteiset kokoontumiset lisäävät suvaitsevaisuutta, ja moderni tanssi, käsityöt ja perinteiset kamppailulajit lisäävät sukupuolten välistä tasa-arvoa ja naisten oikeuksia jne.

Valitettavasti kohtaamme Euroopassa enenevissä määrin ääriryhmien nousua, terrorismia ja tiettyjen ryhmien radikalisoitumista, suvaitsemattomuuden lisääntymistä, syrjintää ja sosiaalista ulossulkemista (lue lisää Europpalaisesta radikalisaation tunnistamisverkostosta täältä).

Tämä huomioon ottaen voimme käyttää aineetonta kulttuuriperintöä kasvattamaan ihmisten tietoisuutta, muodostamaan positiivisia mielikuvia jonkin kansan kulttuurista ja sivilisaatiosta, vaalimaan kunnioitusta muiden ihmisryhmien kulttuuria kohtaan, edistämään yhteisiä arvoja kuten sosiaalista inkluusiota, suvaitsevaisuutta jne.

Sillä on tärkeä rooli nykyisen kulttuurien moninaisuuden säilyttämisessä

Nykyään kun maailman kulttuurien moninaisuus on enenevissä määrin uhattuna johtuen globalisaatiosta ja nationalismista, joiden vaikutus vähemmistökulttuureihin on yhä aggressiivisempaa, Unesco on yhteistyössä kumppaniensa ICOMOS:n ja ICROM:n kanssa päättänyt laatia uuden asiakirjan, jonka tarkoitus on säilyttää kulttuurien ja perinnön moninaisuutta eritoten autenttisuuden näkökulmasta, ja tämä asiakirja tunnetaan Nara-autenttisuusasiakirjana (Nara Document, 1994). Asiakirja korostaa nykymaailman kulttuurien ja perinnön moninaisuuden säilyttämisen tärkeyttä, sillä se rikastaa ihmisyyden intellektuaalisia ja henkisiä puolia ja kehittää ihmiskunnan kollektiivista muistia (Nara Document, 1994).

Unesco pitää tärkeänä kulttuuristen ilmaisukeinojen moninaisuutta (mukaan lukien perinteet), sillä se on ponnahduslauta yhteisöjen kestävälle kehitykselle, tärkeä tekijä ihmisen ja kansojen ajatusten ja arvojen jakamiselle (Unesco, 2005). Sen tukeminen osoittaa arvostusta perinteiselle tiedolle aineettoman ja aineellisen rikkauden lähteenä, erityisesti alkuperäiskansojen tietojärjestelmille, sekä sen kontribuutiosta kestävälle kehitykselle ja sen riittävän suojelun ja edistämisen tarpeelle. (Unesco, 2005). Kulttuuristen ilmaisukeinojen suojeleminen varmistaa seuraavien periaatteiden kunnioittamisen:

• Ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamisen periaate
• Itsemääräämisen periaate
• Kaikkien kulttuurien tasavertaisen arvokkuuden ja kunnioituksen periaate
• Kansainvälisen solidaarisuuden ja yhteistyön periaate
• Kehityksen ekonomisten ja kulttuuristen puolten toistensa tukemisen periaate
• Kestävän kehityksen periaate
• Yhdenvertaisen saavutettavuuden periaate
• Avoimuuden ja tasapainon periaate

Lähteet

Avrami, E., Mason, R., De la Torre, M toim. (2000). Values and Heritage Conservation. Los Angeles: Getty Conservation Institute.

Caple, C., (2009). The Aims of Conservation. In Conservation: Principles, Dilemmas and Uncomfortable Truths, edited by: Richmond A and A. Bracker, Butterworth-Heinemann, London, s.25.

Croitoru, C; Marinescu-Becut, A, 2018, Young_people_and_cultural_heritage_RO.pdf, Editura Universul Academic, Bucuresti.

Charney, N, Denton,P ja Kleberg, J. Protecting Cultural Heritage from Art Theft. International Challenge, Local Opportunity, available online at http://www.fbi.gov/stats-services/publications/law-enforcement-bulletin/march-2012/protecting-cultural-heritage-from-art-theft.

De la Torre, M., (2002). Assessing the Values of Cultural Heritage. Los Angeles: Getty Conservation Institute.

Johnston, C., (2017). Recognising Conection: Social Significance and Heritage Practice, in Corima—Revista de Investigacion en Gestion Cultural, vol.II, june, Universidad da Guadalajara, Mexico, s. 2–34.

Harvey, D.C. (2001). Heritage Pasts and Heritage Presents: Temporality, Meaning and the Scope of Heritage Studies, International Journal of Heritage Studies 7:4, 319–38.

Lowenthal, D., (1975). Past time, present place: landscape and memory. Geogr.Rev.,65, pp.1–36.

Mason, R., (2002). Assessing Values in Conservation Planning: Methodological Issues and Choices, in de la Torre, Marta, ed.2002. Assessing the Values of Cultural heritage: Research Report, CA: Getty Conservation Institute, Los Angeles, s. 5-30.

Pendlebury, J., (2013). Conservation values, the authorized heritage discourse and the conservation-planning assemblage, International Journal of Heritage Studies, Volume 19.

Pereira Roders A., (2013). Monitoring Cultural Significance and Impact Assessments, in ‘IAIA13 Conference Proceedings’ Impact Assessment the next generation, Calgary Stampede BMO Centre, Canada.

Pereira Roders, A., Velpaus, L., and Colenbrander, B.J.F. (2013), Urban Heritage: Putting the Past into the Future. The Historic Environment: Policy and Practice, vol.4, no.1, s. 18–33.

Unesco (2011), The Operational Guidelines for the implementation of the World Heritage Convention, Paris: United Nations Educational, Scientific and Cultural Organization, Unesco.