Virtuaalinäyttelyt — esimerkki

"Kymmenen tarinaa Mujejärveltä", Itä-Suomen yliopisto ja taidekasvattaja Miia Rosenius

Itä-Suomen yliopiston pilottihankkeessa HEART-projektia varten pystytettiin näyttely (sekä fyysinen että virtuaalinen), jossa esiteltiin aineettoman kulttuuriperinnön teemoja. Näyttelyssä yhdistettiin aineellinen ja aineeton kylien ja kyläyhteisöjen kontekstissa tutkailemalla Mujejärven pientä kylää, jossa on tänä päivänä vain 16 asukasta.

Pilottinäyttelyn tarinat kerättiin työpajoissa, joissa kyläyhdistyksen ihmiset työskentelivät vanhojen valokuvien parissa. Tämän tarkoituksena oli saada esiin tarinoita ja myöhemmin yhdistää ne näyttelyn valokuviin: lopullinen näyttelyn konsepti rakentui vanhojen esineiden, uusien ja vanhojen valokuvien ja kyläläisiltä kerättyjen tarinoiden varaan, ja se pyrki tuomaan kyläyhteisön aineettoman kulttuuriperinnön piirteet helpommin ymmärrettäväksi sekä pilottihankkeen osallistujille että näyttelyn kävijöille. Näyttelyssä esiteltiin myös, millaisia asioita aineettomaan kulttuuriperintöön kuuluu eritoten suomalaisissa kyläyhteisöissä.

Näyttelyä varten ensin vierailimme kylässä, jututimme sen asukkaita ja hyödynsimme heidän ideoitaan koko ajan heihin ja prosessiin luottaen, sillä se ovat oman aineettoman kulttuuriperintönsä todellisia asiantuntijoita, ja koska se oli paras tapa esitellä kulttuuriperinnön piirteitä realistisella tavalla. Pilottinäyttelyn tarinat kerättiin työpajoissa, joissa kyläyhdistyksen ihmiset työskentelivät vanhojen valokuvien parissa. Tietoa pilottityöpajoissa käytetyistä harjoituksista löydät seuraavilta työkalupakin sivuilta: Valokuvaharjoitus: Vanhojen ja uusien valokuvien parien muodostaminen ja Valokuvaharjoitus: Vuoropuhelua vanhojen valokuvien kanssa.

Halusimme koota kerätyn materiaalin yhteen seuraavalla tavalla:

Vanha valokuva + Aineettomaan perintöön liittyvä tarina työpajakeskusteluista + Uusi valokuva nykyajasta + Esine, joka liittyy aineettoman kulttuuriperinnön elementtiin.

Meillä oli esimerkiksi vanha valokuva heinänteosta hevosrattailla, uusi valokuva kauniista kukkaniityistä vanhan sepänpajan ikkunan läpi nähtynä ja kuviin liittyvänä esineenä vanha ja ruostunut viikatteenterä pajalta. Nämä kolme valittiin esittämään aineetonta kulttuuriperintöä, sillä ne kuvaavat perinteiden jatkuvuutta ja siirtymistä sekä taitoina että tarinoina. Sepän taito, viikatteen teko, on perintöä ja ammattitaitoa, joka on kulkeutunut sukupolvelta toiselle, samoin heinänteko. Kauniita kukkaniittyjä niitetään säännöllisesti ja niittotaidot yleisesti ottaen siirtyivät sukupolvelta toiselle. Näiden taitojen merkitys perinnemaisemille ja perinteen merkitys taitojen perijöille ja tuleville sukupolville ovat asioita, jotka yhdistävät aineettoman ja aineellisen kylien kulttuuriperinnön kontekstissa.

Vanhat ja uudet valokuvat asetettiin rinta rinnan niitä kuvailevien tekstien ja tarinoiden kanssa. Niihin liittyvät esineet asetettiin niiden lähelle, ja virtuaalinäyttelyssä ne esitettiin kuvana tai 3D-objektina.