Osallistava lähestymistapa tarkoittaa opetuksen tarkastelua sellaisesta näkökulmasta, joka korostaa oppijoiden henkilökohtaisia näkökulmia ja tiedon rakentumista oppijalle itselleen. Se on reflektiivinen tapa lähestyä opettamista, ja yleensä sen yhteydessä käytetään termejä ”interaktiivinen” tai ”oppijakeskeinen”. (Kucharčíková & Tokarčíková, 2016). Osallistava lähestymistapa keskittyy kommunikaatioon ja pyrkii rohkaisemaan monenlaisten planeetan tulevaisuuteen liittyvien kysymysten ja ongelmien keskustelussa esiintyvien näkemysten kriittistä tarkastelua (Öhman & Öhman 2013, 325).

Pääasia on, että oppija saa kouluttajalta tai järjestäjältä tukea omien kiinnostuksenkohteidensa pohjalta oppimiseen niin ryhmätilanteissa kuin yksinkin. Kouluttajille osallistava lähestymistapa voi tarkoittaa enemmän järjestävän roolin ottamista esimerkiksi laatimalla opetusaktiviteettien suunnitelman yhdessä osallistujien kanssa, jolloin ryhmätyöt ovat ylipäänsä joustavampia, tai laatimalla tehtäviä, jotka rohkaisevat osallistujia reflektoimaan vielä enemmän omaa oppimistaan. Osallistujille tämä tarkoittaa aktiivista osallistumista. Sen sijaan, että olisi vain passiivinen oppija, osallistujan tulee aktiivisesti osallistua oppimiseen liittyvään päätöksentekoon yhteistyössä muiden osallistujien kanssa, sekä keskittyä oman oppimisen reflektointiin kurssin aikana. Ylipäänsä osallistava lähestymistapa tiivistyy fokuksen siirtämiseen kouluttajasta osallistujiin.

Osallistavat menetelmät: esimerkkejä pilottihankkeista

HEART-projektissa on pyritty aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja tukemiseen yhteisöllisen taidekasvatuksen keinoin, ja yhteisöllinen lähestymistapa on sille keskeistä.

Itä-Suomen yliopiston pilottihankkeessa työskentelimme Mujejärven kyläläisten kanssa. Selitimme heille projektin tavoitteet ja toivotut tulokset ja kannustimme heitä pohtimaan oman aineettoman kulttuuriperintönsä ammattilaisina, miten, millä tavoin ja milloin aineeton perintö on ollut läsnä heidän elämässään. Tätä tehtiin työpajoissa, joissa työskenneltiin vanhojen valokuvien parissa, ryhdyttiin vuoropuheluun niihin liittyen ja paritettiin vanhoja valokuvia uusien, nykypäivän kuvaideoiden kanssa. Tähän kuului myös sellaisten esineiden ja tarinoiden keksiminen, jotka liittyvät kuvapareihin. Tämä oli oppimiskokemus sekä osallistujille että järjestävälle henkilökunnalle prosessin fokuksen kuitenkin ollessa kokonaisuudessaan osallistujissa. Tämä on yksi tapa hyödyntää osallistavia menetelmiä yhdessä taiteen, keskustelujen ja projektipohjaisen oppimisen kanssa, kun tutkitaan ja esitellään aineettoman kulttuuriperinnön teemoja, tässä tapauksessa kyläkulttuuria ja sen valtaisaa aineetonta (ja aineellista) kulttuuriperintöä.

Kansalaisfoorumin pilottihankkeessa käytimme työpajoja, virtuaaliklinikoita ja loppujuhlaa, jotka kaikki oli suunniteltu syventämään osallistujien kiinnostusta ja ymmärrystä aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Käytimme useita osallistavia aktiviteetteja miellekarttojen teosta erilaisiin kirjoitusharjoituksiin (Aisteista kirjoittaminen, musiikin inspiroima kirjoittaminen, personoiva kirjoittaminen, äänen antaminen kulttuuriobjekteille, omakuva puumetaforien avulla ja paljon muuta!). Virtuaaliklinikoissa osallistujat saivat mahdollisuuden tuoda mukanaan itse kirjoittaman tekstin, joka liittyy aineettomaan kulttuuriperintöön. Osallistujat toivat omaelämäkerrallisia tekstejä, uusia sanontoja, runoja jne. Järjestäjä ja muut osallistujat antoivat palautetta jokaisen teksteistä. Lähestymistapa oli hyvin käytännönläheinen: Mikä tekstissä on tärkeää ja mitkä muutokset voisivat korostaa sitä? Tämä auttoi kirjoittajia ottamaan vastuuta omasta tekstistään ja loi tilan vertaistuelle.

Blue Beehive -pilottihankkeessa osallistujat saivat vapaasti luoda saviesineitä keramiikkataidekouluttajan avulla. Työ ei keskittynyt pelkästään esineiden valmistukseen, vaan siinä pikemminkin opittiin keramiikan merkityksestä, sen fyysistä ja henkistä terveyttä edistävistä puolista ja siihen vaadittavasta luovuudesta. Toiseen työpajaan kuului kaksi aktiviteettia: lukeminen ja keramiikka. Työpajassa luettiin paikallisesta kulttuurista ja perinteistä kertova kirja (La carabassa Tomasa), ja sen sisällöstä keskusteltiin. Keramiikka liittyi tähän siten, että osallistujat valmistivat kirjan päähenkilöä muistuttavan savikurpitsan.

Asociatia Perseidele -pilottihankkeessa oli kolme päivää käytännönläheisiä työpajoja, joissa osallistujat tutustuivat transilvanialaiseen aineettoman kulttuuriperinnön muotoon, nimittäin Transilvanian saksien tyyliseen huonekalumaalaukseen. Neljän kokeneen maalarin avulla osallistujat saivat kokeilla puumaalausta tähän perinteiseen tyyliin. Kolmen päivän aikana osallistujat tutustuivat taidesuuntauksen käytännön taitoihin, ja taidekasvattajat kertoivat heille myös sen luoneen kansan historiasta ja filosofiasta. Se auttoi osallistujia arvostamaan perinnettä enemmän, sillä he oppivat, mistä taidesuuntaus on tullut ja mitkä asiat ovat olleet sen inspiraation lähteinä.

Oideas Gael -pilottihankkeessa järjestettiin ennen kurssia “tutustumisilta”, joka toimi sekä mainoksena että auttoi sen määrittelyssä. Järjestäjät kertoivat projektin tavoitteeksi uuden sävellyksen tai esityksen, joka perustuisi paikallisiin kansantarinoihin. He tekivät kuitenkin selväksi, ettei tiettyä tarinaa tai sävellyksen muotoa ollut vielä viimeistelty tässä vaiheessa. Tutustumisillassa ja kurssin ensitapaamisissa osallistujat ja kouluttajat saivat siis yhdessä suunnitella työn prosessin ja lopputuloksen. Perintöasiantuntija kertoi useita perinteisiä tarinoita, ja osallistujat kiinnostuivat niistä kahdesta, jotka liittyivät kahteen merkittävään maantieteelliseen paikkaan alueella. Kaikkia osallistujia kehotettiin etsimään tai kertomaan sävellyksistä, jotka teemallisesti liittyisivät tarinoihin, ja osa osallistujista alkoi säveltää omia teoksiaan. Lopputulokset kerättiin, harjoiteltiin ja esitettiin julkisessa loppukonsertissa.

Aineettoman kulttuuriperinnön lähestyminen osallistujien omista lähtökohdista

Kun järjestetään koulutuksia aineettomasta kulttuuriperinnöstä, on tärkeää pitää mielessä se, että aihetta pitää yleensä lähestyä osallistujien omista lähtökohdista käsin, olivatpa he lähes tietämättömiä opetettavana, tuettavana tai säilöttävänä olevasta aiheesta tai jo sen asiantuntijoita.

Yleinen keskustelu koskien aineetonta kulttuuriperinnettä, sen muotoja ja merkityksiä, on paras tapa mitata osallistujien aiempaa tietoa aiheesta. Tällaisessa reflektoinnissa oppimista jo alkaa tapahtua omasta tai muiden aineettomasta kulttuuriperinnöstä; päältä katsoen tavalliset ja arkipäiväiset asiat saattavat olla joillekin aineetonta kulttuuriperintöä. Tällaisia esimerkkejä tuli ilmi HEART-pilottihankkeissa, kun osallistujat alkoivat havaita aineettoman kulttuuriperinnön piirteitä heille tavallisissa asioissa. Tässä voi tapahtua myös uudistavaa oppimista.

Alla on HEART-projektissa mukana olleiden taidekasvattajien kommentteja, sekä esimerkki siitä, kuinka osallistavat menetelmämme vaikuttavat osallistujien kokemukseen perintöyhteisöön kuulumisesta tai motivaatioon suojella aineetonta kulttuuriperintöä.

Taidekasvattajien kommentteja aineettoman kulttuuriperinnön lähestymisestä osallistujien omista lähtökohdista

• Aloituksen tulisi aina olla hyvin avoin ja prosessin luova heti alusta asti. Siitä syntyy erilaisia kokemuksia kuin valmiiksi suunnitelluista koulutuksista.
• Älä aloita lauseella “Näin me tämän teemme…”, vaan anna asioiden muodostua keskusteluissa yhdessä osallistujien kanssa.
• Rohkaise osallistujia kyselemään paljon, sillä tämä auttaa epävarmuuden kanssa ja kannustaa osallistujien väliseen keskusteluun (ihmisillä voi olla erilaisia lähtökohtia ja tietoa, ja osallistujien välinen keskustelu kannustaa reflektointiin).
• Tuo esiin jo keskustellut ja osallistujien tiedossa olevat asiat -> vähennä ”epätietoisuuden” aiheuttamaa epävarmuutta ja kannusta ajatusta prosessiin luottamisesta.
• Järjestäjänä tai kouluttajana ole mieleltäsi avoin ja keskity kommunikoimaan prosessista avoimesti osallistujien kanssa.

Yhteisötaide ja osallistava lähestymistapa: osallistujien tiedon hyödyntäminen

Osallistava lähestymistapa on olennainen osa yhteisötaidekasvatusta. Butterwick ja Roy (2020, 90) uskovat, että taiteellinen ja luova ilmaisu, joka on ajatuksella toteutettu, voi tukea sellaisia puhumisen ja kuuntelemisen muotoja, jotka ylittävät rajoja ja johtavat oman itsen ja muiden ymmärtämiseen. Tämä on näkynyt kaikissa HEART-pilottihankkeissa ja niissä käytetyissä metodeissa ja harjoituksissa, jotka ovat tähdänneet aineettoman kulttuuriperinnön tukemiseen ja säilyttämiseen. Voit katsoa kaikki HEART-projektin taidekasvattajien harjoitusesimerkit valitsemalla työkalupakista ”harjoitukset”-tunnisteen.

Käytännössä osallistaviin menetelmiin voi kuulua:

• Taiteen hyödyntäminen
• Aktiiviset keskustelut
• Osallistujien ohjaaminen ongelmanratkaisussa
• Projektipohjainen oppiminen (ohjaava lähestymistapa, jolla opitaan projekteihin keskittymällä)
• Tarinankerronnan hyödyntäminen
• Avoimet kysymykset opetuksen aikana
• Vertaisoppiminen opiskelijoiden aktivoimiseksi

Osallistujien tiedon hyödyntäminen ja avoimet keskustelut aineettoman kulttuuriperinnön perusteiden opettamisen lisäksi ovat keskeisiä reflektiolle, jolloin uudistavaa oppimista voi tapahtua. Kun kouluttaja ottaa ohjaavampaa roolia, osallistujat saavat tilaisuuden olla itse asiantuntijoina siinä aineettoman kulttuuriperinnön teemassa, josta keskustellaan.

Itä-Suomen yliopiston pilottihankkeessa kyläkulttuuri oli pääteemana, ja kyläläisiä kohdeltiin alusta asti oman aineettoman kulttuuriperintönsä asiantuntijoina, vaikka tässä vaiheessa he eivät vielä täysin sisäistäneet, mitä siihen liittyi ja millaista arvoa sillä on. Siksi yhteisöllinen ja osallistava lähestymistapa oli paras valinta tavoitteellemme, joka oli kyliin liittyvien aineettoman kulttuuriperinnön teemojen tukeminen ja säilyttäminen. Laadimme näyttelyn tarinoista ja valokuvista yhdessä kyläläisten kanssa, ja he olivat mukana niin sisällöntuottajina kuin opastajina näyttelyn sisällön ja rakenteen laatimisessa.

Asiat, joita osallistujat pitävät tavallisina, saattavat olla arvokasta aineetonta kulttuuriperintöä, ja siihen heidän tietonsa hyödyntäminen voi liittyä; kylän osallistujat olivat oman perintönsä asiantuntijoita, vaikka he eivät nähneet kaikkea siihen liittyvää arvokkaana tai säilyttämisen arvoisena. Keskustelemalla aineettomasta kulttuuriperinnöstä ja opastamalla osallistujia pohtimaan asiaa, näkökulma alkoi muuttua, ja he huomasivat, että heillä onkin paljon perintöä, jota on tärkeää paitsi säilyttää, myös tukea ja turvata.

Lähteet

Kucharčíková, A., ja Tokarčíková, E. (2016). Use of participatory methods in teaching at the university. TOJSAT, 6(1), 82–90

Ohman, J., ja Ohman, M. (2013). Participatory approach in practice: an analysis of student discussions about climate change. Environmental Education Research, 19(3), 324–341. https://doi.org/10.1080/13504622.2012.695012

Butterwick, S., ja Roy, C. (2020). Finding voice and engaging audiences: The Power of Arts-Based Community Engagement. In Doing Critical and Creative Research in Adult Education (pp. 89-). BRILL. https://doi.org/10.1163/j.ctv2gjwzkt.14