Monet oppivat perinnöstä lapsuudessa tietämättään. Löydämme sen pieninä lapsina, ja ensimmäinen kontaktimme aineettoman perinnön kanssa on:

• Perhe: Kaikki kansantarinat, laulut, legendat ja arvoitukset, joita isovanhempamme kertovat, kaikki vuotuiset kansanjuhlat, joita yhteisöissämme juhlitaan ja joihin vanhempamme ja isovanhempamme osallistuvat; kaikki ne esineet ja asiat, joita löydämme isovanhempiemme kodeista vieras- ja makuuhuoneista ja joista pidetään hyvää huolta; heidän harjoittamiensa taitojen oppiminen, heidän murteensa ja äidinkielensä oppiminen ja empiirinen yrttitieto.
• Kylän/yhteisön sosiaalinen elämä: Osallistuminen yhteisöllisiin tapahtumiin, jotka juhlistavat elämän kiertokulkua (ristiäiset, häät, hautajaiset), uskonnolliset juhlapäivät, maaseudun juhlat kuten sadonkorjuujuhla, karnevaalit, markkinat, festivaalit jne. 
• Kirkko: Tutustuttaa meidät hengelliseen maailmaan ja yhdistää perheen ja yhteisön kanssa juhlistamaan niin elämää kuin kuolemaa, juhlimaan uskonnollisina juhlapyhinä ja oppimaan kristillistä symboliikkaa.
• Koulu: Toistaa perheessä, yhteisössä ja seurakunnassa opittuja perinteitä ja käytäntöjä koulun ulkopuolisilla aktiviteeteilla, kuten vierailuilla museoihin, kotimuseoihin, linnakkeisiin, linnoihin ja arkistoihin, jotta niistä opittaisiin kansallisen perinnön monimuotoisuutta.
• Media ja muut perinnön tukemisen tavat.
• Turismi.

Ketkä ovat kulttuuriperinnön toimijoita?

Vaikka pidämme mielessä sen, että kulttuuriperintö on muodostunut kollektiivisesti ajan saatossa yhteisön jäsenten yhteistyönä, voimme pitää seuraavia tahoja kulttuuriperinnön toimijoina:

• Käsityöläiset, jotka ovat erikoistuneet perinnetaitoihin ja jotka välittävät tietoa suullisesti sukupolvelta toiselle.
• Paikallisyhteisöjen jäsenet, jotka harjoittavat ja jakavat aineettoman kulttuuriperinnön muotoja (gastronomia, maatalouskäytännöt jne.)
• Perintöasiantuntijat – nämä voivat olla arkkitehtejä, maisema-arkkitehtejä, tutkijoita, etnografeja, muusikoita, koreografeja jne.

Kaikki nämä toimijat tekevät nykyään yhteistyötä säilyttääkseen ja pelastaakseen perintöä, sillä ”sillä, millä ennen oli vain käyttöarvoa, on nykyään todistusarvoa” (CEMAT, Euroopan neuvosto, 2003). Vaikka aineeton/aineellinen perintö on menneisyyden perinnön ilmaisua, se tulee voida integroida yhteiskunnan tulevaisuuden vaatimuksiin (Pătru-Stupariu, 2011). Perintötutkimuksesta ja perinnön tunnistamisesta on tullut monitieteinen hanke, joka vaatii hyvin monisyisten tutkimusmenetelmien ja tekniikoiden käyttöä. Eräs hyödyllinen työkalu aineettoman kulttuuriperinnön tunnistamiseen ja luettelointiin on ”Ohje eurooppalaisen maaseudun perinnön arvioimiseksi”, joka esiteltiin ja otettiin käyttöön CEMAT:n 13. kokouksessa Ljubljanassa vuonna 2003.