Kun perintö tuodaan osaksi yhteisötaidekasvatusohjelmaa, voi olla eduksi tuoda mukaan asiantuntija, joka on perehtynyt valittuun perinnön osa-alueeseen. Näin voidaan vaalia ja vahvistaa paikallista aineetonta kulttuuriperintöä ja samalla lisätä syvyyttä ja merkitystä taidekasvatusohjelmaan.

Perintömuodon valinta

Prosessin ensimmäinen askel on valita se perintömuoto, jota haluat käyttää. Suositeltavaa on aloittaa paikallista yhteisöä ja kulttuuria lähellä olevista perinteistä. Onko paikkakunnallasi jotain sille ainutlaatuisia harrastuksia, tapoja, taitoja, kieliä tai tietoa?

Oideas Gaelin tapauksessa valitsimme perintömuodoksemme dinnseanchasin, joka on paikannimien ja maantieteellisten muodostumien mytologiaan perustuvaa tarinankerrontaa. Eräitä syitä tälle valinnalle olivat:

• Sitä harjoitetaan edelleen elävänä perintönä paikallisesti.
• Se on Irlannille ainutlaatuinen.
• Se on vaarassa kadota seuraavan sukupolven aikana.
• Sitä ei harjoiteta tai tunneta laajalti.

Perintöasiantuntijan rekrytointi

Voi olla hyödyllistä miettiä, mitä “perintöasiantuntija” voi tarkoittaa ohjelmasi kontekstissa Perintöasiantuntija voi olla erilainen riippuen valitusta perintömuodosta, projektin tavoitteista sekä kansallisesta ja paikallisesta kontekstista.

Tiesimme, että irlantilaista projektia varten meidän oli rekrytoitava joku, jolla oli syvällinen ymmärrys suullisen tarinankerronnan perinteestämme. Akateemiset tai ammatilliset ansiot eivät olleet etusijalla. Perintöasiantuntijamme tuli olla kyseisen muodon aktiivinen harjoittaja ja sellainen yhteisön jäsen, jolla on laaja varasto kotoperäistä tietoa. Meillä oli siis muutama ehdokas, joista valita. Asetimme etusijalle ne ehdokkaat, jotka eivät olleet tunnettuja paikallisen yhteisön ulkopuolella ja joista koimme, että heillä on arvokasta ja tallentamisen ja jakamisen arvoista tietoa.

Irlantilainen pilottihanke

Perintöasiantuntijan kanssa työskentely ja hänen panoksensa on erilaista joka projektissa. Irlantilaisessa pilottihankkeessa taidemuoto ja perinnön muoto erosivat melko paljon toisistaan (musiikki ja tarinankerronta). Ohjelman rakenne päätettiin jättää avoimeksi, ja se tultaisiin suunnittelemaan yhdessä osallistujien kanssa sen sijaan, että se saneltaisiin etukäteen. Siksi oli loogista, että perintöasiantuntija olisi mukana yhtenä osallistujista.

Perintöasiantuntijamme kanssa työskentelyyn kuului seuraavia vaiheita:

1. Päätettiin taidemuoto ja perinnön muoto (projektin henkilökunta)
2. Päätettiin suunnitella projekti yhdessä osallistujien kanssa (henkilökunta ja taidekasvattaja)
3. Perintöasiantuntijan rekrytointiin liittyvä taustatyö ja valinta (henkilökunta ja taidekasvattaja)
4. Yhteydenotto ja tapaamisen sopiminen perintöasiantuntijan kanssa projektin kuvailemiseksi (henkilökunta, taidekasvattaja ja perintöasiantuntija)
5. Infoilta/avoin tapaaminen. Paikallisyhteisöä kutsuttiin tapaamaan perintöasiantuntijaa, taidekasvattajaa ja projektin henkilökuntaa. Osallistujia pyydettiin esittämään kysymyksiä, tekemään ehdotuksia ja ilmoittautumaan ohjelmaan.
6. Alustava tapaaminen. Tässä tapaamisessa perintöasiantuntija kertoi kaksi projektia varten valitsemaansa tarinaa. Osallistujat saivat kuunnella ja esittää kysymyksiä.
7. Tapaamisia oli tämän jälkeen seitsemän, ja niiden aikana projektin musiikillista puolta kehitettiin, suunniteltiin ja toteutettiin. Perintöasiantuntija oli tästä lähtien mukana osallistujana.

On syytä mainita, että jokainen hankkeen osallistuja oli perintöyhteisön jäsen, ja jokaista voitiin pitää itsekin perintöasiantuntijana. Siispä keskityimme saamaan osallistujista irti sellaista ammattitaitoa, josta he itse eivät välttämättä olleet edes tietoisia. Toivoimme osallistujien huomaavan oman arvonsa ja roolinsa perintöyhteisön jäseninä ja voimaantuvan tästä tiedosta.

Suomalainen pilottihanke

Valittu taidemuoto ja aineettoman perinnön asiantuntijan oma ala olivat melko erilaisia myös suomalaisessa pilottihankkeessa. Taidemuotona oli kirjallisuus ja perintömuotona kansanmusiikki. Perintöasiantuntija Olli Seikkula varttui Kaustisella ja oppi paikkakunnalle tyypillisen tavan soittaa viulua. Sen lisäksi, että hän osaa soittaa perinnesävelmiä ja improvisoida Kaustiselle tyypillisellä sointikielellä, hänellä on laaja tietovaranto tästä perinteestä ja niistä muusikoista, jotka ovat pitäneet sitä elossa vuosikymmenten ja vuosisatojen ajan.

Kun mietittiin, miten sanataide ja kansanmusiikki tukevat toisiaan pilottihankkeessa, huomattiin, että soittaminen oli selkeästi tärkeintä. Kirjallisuuteen kuuluu paljon itsereflektiota ja ajattelua. Tämä on totta myös informatiivisen kirjoittamisen ulkopuolella silloin, kun sanojen kauneutta, rytmiä ja hiljaisuutta korostetaan. Sanataide on sanojen pohdiskelua. Siinä on vaarana, että se jää vain päänsisäiseksi tapahtumaksi ja käy ikävystyttäväksi. Oli siis tärkeää pystyä vain kuuntelemaan asiantuntijaa soittamassa kaunista musiikkia.

Osallistujille annettiin myös jonkin verran ohjeita tanssia varten, ja he liikkuivat musiikin tahtiin. Musiikki ja tanssi saivat aikaan sen, että aineettoman kulttuuriperinnön kokonaisvaltaisesta merkityksestä keskusteleminen tuntui merkityksellisemmältä. Musiikki voimaannutti kirjoittamaan ja loi turvallisen tilan itsereflektiolle ja ajattelulle. Suomalaisen pilottihankkeen perusteella voitaisiin harkita erilaisten perintö- ja taidemuotojen yhdistämistä myös muissa hankkeissa.